Hyvä elämä Kaarinassa
|
Olemme onnistuneet monessa asiassa
Kaarinan vihreät ovat olleet keskeisesti mukana tämän valtuustokauden työssä. Olemme etsineet ja löytäneet muiden puolueiden kanssa yhteisiä näkemyksiä ja kompromisseja. Ilahduttavan usein olemme löytäneet yksimielisyyden. Monia isoja hankkeita on viety läpi tai aloitettu: Kotimäen koulu, vuoropäiväkoti Rinkelin saneeraus, jäähalli ja kumirouhehiekkatekonurmet. On sitouduttu energian-säästösopimukseen, hyväksytty kestävän kehityksen ohjelma ja määritelty luokkien oppilasmäärille maksimikoot. Kaikissa asioissa emme ole olleet muiden kanssa samaa mieltä: useimmiten kysymyksessä ovat olleet luontoon ja ympäristöön liittyvät asiat kuten juomavetemme pilaantumisvaara, Papinholman suojelu, vanhat rakennuksemme ja metsänhakkuut. Taloutta on hoidettu hyvin Kaupungin talous on ollut hyvässä kunnossa. Kiitos siitä kuuluu ensi sijassa veronmaksajille, mutta myös yllätyksenä tulleet valtionosuudet ovat olleet vahvistamassa talouttamme. Toisaalta myös kaupungin henkilöstö on tehnyt työnsä tehokkaasti ja laadukkaasti. Valitettavaa on, että epäilymme jäähallin rahoituksen riittävyydestä on osoittautumassa todeksi. Siksi kaupunki on joutunut takaamaan hallin uusia lainoja. Hyvä asia on, että Kotimäen koululle on saatu odotettua suuremmat valtionosuudet. Lähivuosien haasteellinen tehtävä on saada rahat riittämään palvelutason parantamiseen ja toteutettujen hankkeiden ylläpitämiseen. Kasvava väestömäärä vaatii uusia palveluja. Yli-Lemun 5000 asukkaan alueen teiden ja verkostojen rakentaminen on hyvin kallista, ellemme rakenna aluetta taloudellisesti edullisessa järjestyksessä. On siis syytä suhtautua uusiin suuriin rakennushankkeisiin varovaisesti, mikäli ne johtavat palvelujen leikkaamiseen ja veronkorotuksiin. Näkemyksemme kuitenkin on, että ajanmukainen kirjastotalo kaupunkilaisten harraste- ja näyttelytiloin tarvitaan. Kaupunki on kasvanut yli tuhannella asukkaalla Kaupungin väestömäärä oli vuoden 2000 lopussa 20 175 asukasta. Tämän vuoden toteutuman perusteella väkilukumme on vuoden lopussa yli 21 500 asukasta. Kaarinalaisia on 1 325 enemmän kuin neljä vuotta sitten: vuosittainen väestönkasvu on ollut keskimäärin 331 asukasta eli 1,5 %. Tällä väestönkasvulla pystymme vielä vastaamaan kasvaviin palvelutarpeisiin. Kaupunkiin kaavoitetaan kuitenkin jatkuvasti uusia asuntoalueita, vaikka edelliset ovat vielä rakentamatta. Vuosia keskeneräiset alueet heikentävät asumisviihtyisyyttä ja rumentavat kaupunkikuvaa. Tästä pahin esimerkki on Piispanristin Piispanlähteen alue, joka on pian kymmenen vuotta ollut kuin maankaatopaikka. Kaarinasta palveluiltaan paras kaupunki Turun seudulla Me vihreät kannatamme nykyistä enemmän täydennysrakentamista ja hallittua etenemistä, jolloin kasvuprosentti on yhden tuntumassa. Hyvää asuinympäristöä ei pidä rakentaa grynderien vaan kaupunkilaisten ehdoilla. Näin menetellen kaupunki saa voimavaroja myös palvelujen kehittämiseen ja laadun parantamiseen. Tavoitteeksi on asetettava, että Kaarina on palveluiltaan paras kaupunki Turun kaupunkiseudulla. Aluetoiminta lisää yhteisöllisyyttä Kaupunkilaisten hyvinvoinnin edistäminen hyvän ympäristön ja oikein mitoitettujen palveluiden avulla luo arkiviihtyvyyttä ja asukastyytyväisyyttä. Me vihreät haluamme, että kaupunki kehittää kunnanosatoimintaa. Tarvitsemme jokaiseen kaupunginosaan aluekeskuksia ja -puistoja, joissa on tapaamis- ja toimintatiloja kaikenikäisille kaarinalaisille. Tällaisia tiloja on jo käyttämättöminä mm. kouluissa ja toiminta-keskuksissa. Hanketta toteuttamaan on innostettava eri alojen työntekijäryhmiä. Oppia voidaan ottaa alueyhteistyöhön vaikka Oulusta, jossa tällaista toimintaa on kehitetty pitkälle. Kestävän kehityksen toteuttamiseen on saatava voimavaroja Kestävä kehityksen ajatus on jo Suomen lainsäädännössä. Se tarkoittaa luonnonvarojen ja ympäristön käyttämistä niin, että tuleville sukupolville jäävät hyvän elämän mahdollisuudet. Olemme saaneet myös Kaarinaan asiasta oman ohjelman, mutta kestävän kehityksen toimikunta on joutunut työskentelemään niukin voimavaroin koko valtuustokauden. Kaarinaan perustettavaan hankintakeskukseen ja kaupungin kiinteistöjen hoitoon on saatava kestävän kehityksen asiantuntemusta. On luotava yhteinen tahtotila kestävän kehityksen jalostamiseksi ja viemiseksi yhä enemmän kaupunkilaisten arkeen. Kaupungin toiminnoissa ja arkipäivässä sen pitäisi olla luonnollinen tapa toimia. Onnistunut toiminta säästää luonnonvaroja ja rahaa.
|
||
| Viimeksi päivitetty ( 08.08.2006 ) | ||
© 2008 Kaarinan Vihreät

Kaarinan vihreät ovat olleet keskeisesti mukana tämän valtuustokauden työssä. Olemme etsineet ja löytäneet muiden puolueiden kanssa yhteisiä näkemyksiä ja kompromisseja. Ilahduttavan usein olemme löytäneet yksimielisyyden. Monia isoja hankkeita on viety läpi tai aloitettu: Kotimäen koulu, vuoropäiväkoti Rinkelin saneeraus, jäähalli ja kumirouhehiekkatekonurmet. On sitouduttu energian-säästösopimukseen, hyväksytty kestävän kehityksen ohjelma ja määritelty luokkien oppilasmäärille maksimikoot.
Kaupungin väestömäärä oli vuoden 2000 lopussa 20 175 asukasta. Tämän vuoden toteutuman perusteella väkilukumme on vuoden lopussa yli 21 500 asukasta. Kaarinalaisia on 1 325 enemmän kuin neljä vuotta sitten: vuosittainen väestönkasvu on ollut keskimäärin 331 asukasta eli 1,5 %. 