Hyvän elämän peruspilarit » Kunnallisvaalit 2008 ehdokkaat » 92 Anneli Suutari

Anneli Suutari

Anneli Suutari 92
Anneli Suutari
erikoissairaanhoitaja

Olen Anneli Suutari, 55-vuotias terveydenhuollon ammattilainen, koulutukseltani sisätauti/ kirurginen erikoissairaanhoitaja. Työskentelen sairaanhoitajana terveyskeskuksen avovastaanotolla. Käyn kolmena päivänä viikossa Piikkiössä pitämässä aamuvastaanottoa ja muina aikoina olen pääterveysasemalla. Elämäntyöni olen tehnyt vanhusten parissa ja siksi heidän tarpeensa ovat tulleet tutuiksi ja lähelle sydäntäni.

Ydinperheeseeni kuuluu rakas aviomies. Poikamme ovat jo aikuisia ja asuvat omine perheineen maailmalla. Asumme itse rakentamassamme omakotitalossa Littoisissa. Rakastan puutarhan- ja kukkienhoitoa. Olen aktiivinen ammattiosastolainen.

Annoin politiikalle pikkusormen 12 vuotta sitten ja se vei mukanaan koko kropan. Tällä haavaa toimin kaupunginvaltuutettuna ja olen kaupunginhallituksen ja järjestelytoimikunnan jäsen sekä seutuvaltuuskunnan varajäsen.

Olen ehdolla Kaarinan vihreiden sitoutumattomana jäsenenä. Haluan edelleenkin vaikuttaa Kaarinan palveluihin niin, että jokaisella olisi ihmisarvon mukaiset puitteet syntymiseen, elämiseen ja kuolemiseen. Lue lisää minusta ja ajatuksistani:
www.annelisuutari.net