Hyvän elämän peruspilarit » Kunnallisvaalit 2008 ehdokkaat » 91 Susanna Sura

Susanna Sura

Susanna Sura 91
Susanna Sura
insinööri

Olen 32-vuotias melkein alkuperäinen Kaarinan kauselalainen insinööri. Työskentelen Salossa tietoliikennealalla.

Olen suorittanut kaikki tutkintoni työn ohessa. Tietotekniikan teknikoksi valmistuin oppisopimuksella vuonna 2000, insinööriksi (AMK) opiskelin Forssassa ja valmistuin vuonna 2005. Tällä hetkellä suoritan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa Hämeenlinnassa teknologiaosaamisen johtamisen koulutusohjelmassa.

Opiskelulta jäljelle jäävä aika kuluu ystävien ja harrastusten parissa. Agility, eli koirien esteratakilpailu ja siihen liittyvä yhdistystoiminta haastavat ja tuovat erilaista näkökulmaa työn vastapainoksi. Talvisin viihdyn tunturimaisemissa laskettelumäessä. Satunnaisesti minut löytää myös sählykaukalosta. Iltalukioon olen tutustunut italian kielen kursseilla.

Tärkein ja ehdoton arvoni on oikeudenmukaisuus ja kaikkea toimintaani ohjaa periksiantamattomuus.

Niin Piikkiönlahden kuin Littoistenjärvenkin suojelu on tärkeää, vesistöjen suojelussa voidaan myös paikallisesti saavuttaa paljon. Kuntaliitos tuo tullessaan haasteita, joihin tulee tarttua välittömästi.