Mari Saario
|
89 Mari Saario FM, myyntipäällikkö |
Olen 33-vuotias piikkiöläinen valtuutettu matkalla uuteen Kaarinaan. Kolmen lapsen äidin elämä on pääasiassa matkustamista. Kodin, oman työn ja puolison työpaikan lisäksi kartalle piirtyvät viikoittain ainakin kauppa, koulu, seurakunnan lastenkerho, perhepäivähoitaja, muskari ja jalkapallokenttä. Työelämän epävarmuus tai vain koko perheen flunssa voivat äkisti viedä reitin myös muiden palvelujen luokse. Arkea kertyy matkamittariin.
Uuden kunnan rakentaminen on arjen matkojen määrittelemistä. Missä ovat palvelut ja miten niihin pääsee? Lähipalvelut, lähiruoka, pyörä, bussi ja paikallisjuna ovat tulevaisuuden ratkaisuja. Ennaltaehkäisyä ja varhaista tukemista korostavat palvelut taas säästäisivät monta raskasta ja kallista hoitoreissua. Kunnassa matkat eivät saa olla pitkiä eivätkä kynnykset korkeita.
Koulutukseltani olen biokemisti, ammatiltani myyntipäällikkö, osaamiseltani ympäristö- ja kemikaaliasiantuntija, harrastuksiltani novellisti ja pienen kulttuurilehden päätoimittaja sekä arvoiltani ihmisten erilaisuudesta iloinen, liberaali ja tekniikkamyönteinen vihreä. Kotoisin olen Ikaalisista, Piikkiössä olen asunut vuodesta 2001. Lapset ovat 7, 4- ja 1-vuotiaat. Piikkiön valtuuston lisäksi toimin Vihreiden Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajana.
Vihreys on minulle realismia; kasvulla on rajansa, ihminen on euroa tärkeämpi, ympäristöä tulee säästää lapsenlapsillemmekin ja yhteistyöllä saavutetaan parhaat ratkaisut. Lähdetäänkö samaa matkaa?

