Silja Ristimella
|
87 Silja Ristimella työnjohtaja |
Synnyin 40 vuotta sitten Pohjois-Suomessa, Kolarissa. Vuonna 1987 muutin Turkuun ja vuonna 2004 perheeni kanssa Kaarinaan. Perheeseeni kuuluu avopuoliso ja 18-vuotias poika. Kotimme on Ylilemun kartanon vanha leivintupa, jonka olemme entisöineet 1800-luvun lopun tyyliin huonekaluja myöten.
Olen ammatinvaihtaja. Kolmetoista vuotta sitten luovuin parturi-kampaajan työstä pesuaineallergian vuoksi. Ylioppilaaksi valmistuttuani opiskelin elokuva-alaa. Kiinnostuin myös historiasta; työskentelin oppaana sekä museokaupan myyjänä muun muassa Turun käsityöläismuseossa ja Aboa Vetus & Ars Nova-museoissa. Viimeiset kolme vuotta olen työskennellyt Suomen Sukututkimusseuralla, nyttemmin tallennusryhmän työnjohtajana harjoittelusuhteella. Aloittelen myös Turun Sukututkijat ry:n sihteerinä.
Vapaa-ajan harrastuksiini kuuluvat muun muassa Suomen historian opiskelu avoimessa yliopistossa, valo- ja videokuvaus, sukututkimus sekä kirjoittaminen. Julkaisin kesällä 2008 kirjan "Opas Ylilemun kartanon historiaan". Harrastan myös runojen kirjoittamista, entisöintiä, pienen puutarhamme hoitoa ja uutena ehdokkaana vihreää politiikkaa.
Politiikka on yksi osa-alue, jonka avulla voimme luoda yhdessä turvallista tulevaisuutta. Tärkeimpänä pidän peruspalvelujen säilymistä kuntaliitoksen toteutuessa. Nuorille ja vanhemmillekin suunnattujen harrastetilojen pitäisi olla viihtyisiä ja houkuttelevia; innoittaa näin sosiaaliseen kanssakäymiseen ja monipuolisiin harrastuksiin, esimerkiksi bänditreenitiloille olisi kysyntää.

