Milla Männistö
|
81 Milla Männistö eläinlääkäri |
Olen 33-vuotias eläinlääkäri ja syntyjäni kaarinalainen. Kouluni olen käynyt Ylikylässä, Veitenmäessä ja Kaarinan lukiossa. Ammattiini opiskelin Ruotsissa Uppsalassa. Asun nykyään Piikkiön Hepojoella yhdessä 2,5-vuotiaan poikani, avopuolisoni sekä kahden koiramme kanssa.
Harrastuksiini kuuluvat yhä nuoruuden harrastukseni ratsastus ja partio, lippukuntana Kaarinan Korpiklaani. Uutena harrastuksena on toiminta Hepojokiseuran johtokunnan jäsenenä. Lisäksi olen yrittänyt kunnon kohennustakin muun muassa jumpissa ja punttisalilla.
Minua kiinnostavat erityisesti lapsiperheiden asiat. Lisäksi sekä eläinten että ympäristön tilanne ovat sydäntäni lähellä. Mielestäni kierrätys mahdollisuuksien mukaan on kaikkien ihmisten asia. Politiikassa minua kiinnostaa mahdollisuus vaikuttaa asioihin sen sijaan, että istuisin vain kotona niistä purnaamassa.

