Heikki Lehtinen
|
79 Heikki Lehtinen toimitusjohtaja, yrittäjä |
Olen sähkö- ja automaatioalan 58-vuotias yrittäjä/toimitusjohtaja. Ennen yrittäjyyttäni toimin 22 vuotta sähkösuunnittelijana. Nykyisin elän vaimoni kanssa kahden kolmen poikamme muutettua omilleen.
Muutin 34 vuotta sitten Lapin kunnasta Kaarinan kautta Piikkiöön. Maaseudulla asuminen on mahdollistanut harrastuksenomaisen maanviljelyn ja rakentamisen. Henkisiä harrastuksiani ovat kitaran- ja pianonsoitto sekä laulu. Luonnon seuraaminen ja siellä liikkuminen ovat minulle tärkeitä. Metsätöissä toteutuvat molemmat ja ruumiskin saa ponnistella. Olen mukana politiikassa Piikkiön teknisen lautakunnan jäsenenä.
Olen työni vuoksi matkustanut maailmalla. Toivottavasti nurkkakuntaisuus on minusta karissut. Arvostan suomalaista ympäristöä ja luotettavaa luonnetta. Kannan huolta ihmisten jaksamisesta ja syntymälahjana saadun ”alkuvoiman” kadottamisesta. Viikkorytmistä ja hyväksi havaituista arvoista tulisi pitää kiinni ja käyttää enemmän aikaa perheiden yhdessäoloon, ei kuitenkaan kauppakeskuksissa.
Kunnassamme tulee elvyttää paikallista yhteistyötä. On estettävä kehitys, jossa asukkaiden elämäntavat ja arvot ajautuvat kauas toisistaan ja kyvyttömyys ymmärtää toisia lisääntyy. Kunnan kasvusta aiheutuvat ympäristöhaitat, kuten vesistöjen pilaantuminen, haju-, melu- ja valosaaste tulee käsitellä koko kuntaa koskien samoin kriteerein.
Haluan osaltani olla vaikuttamassa ihmis- ja perheystävällisemmän yhteiskunnan toteuttamisessa. Kaikkea ei voi mitata pelkästään rahalla ja kannattavuudella.

